VarasBlog

Kieltämättä tuli tavattua ihan toiseenkin kertaan maakuntalehtien nettisivuja aamulla. Itse sain eilen olla todistamassa erittäin miellyttävää, jännittävää ja ennen kaikkea hyvätasoista SM-liigan jääkiekko-ottelua Lukko-Tappara. Kaikilla muilla paikkakunnilla ei näköjään iltaa vietetty yhtä miellyttävissä merkeissä.

Jyväskylässä ottelua ei edes pystytty pelaamaan, kun putkirikon myötä jäälle pulppusi suolaliuosta. Helsingistä pikkujoulutunnelmissa saapuneet jokerifanit eivät oikein asiaa sulattaneet, vaan pistivät ranttaliksi. Järjestysmiesten heitteleminen pulloilla ja savu- ja paukkupommeilla poikinee jälkiseuraamuksia. Ja jotta jyväskyläläisten kiekoton kiekkoilta olisi ollut täydellisen sysimusta, hallin saniteettitiloista löytyi ruumis.

Mielenkiintoista nähdä, millaisia sanktioita rähinöiti poikii. Ennakkotapaus on olemassa jalkapallon puolelta, HJK joutui maksamaan sakkoja, kun sen kannattajat sytyttivät kuusi soihtua cup-ottelussa Viikinkien vieraana. Turvallisuusmääräysten mukaan seura on vastuussa kannattajiensa käytöksestä ottelutapahtumissa, ja seura vastaa nykyisin kannattajiensa käytöksestä myös vierasotteluissa.

Yli hilseen menivät myös Pelicans-SaiPa-ottelun jälkeiset tapahtumat. Siellä kaksi lappeenrantalaista oli ilmeisesti heitetty jotain rinnettä alas, kun lahtelaiset olivat suivaantuneet heidän voitonlauluihinsa. Toisella on molemmat sääriluut poikki, ja toinen oli loukannut niskansa.

TPS-Ässät-ottelussa puolestaan oli otettu enemmänkin katsomon puolella yhteen. Ässien fanit lähtivät pikkujouluristeilylle matsin jälkeen, ja TPS paukutti kunnon lukemat taululle. Kun tähän vielä lisätään, että ässäfanit oli sijoitettu katsomoon TPS:n Sissiryhmän läheisyyteen, oli ruutitynnyri asetettu hyvin esille.

Jatkoaika.com:n keskustelupalstalla “Jaakko” kirjoittaa seuraavaa:
“Kolmannessa erässä vedettiin pari provochanttiä ja porilaisilla keitti yli, muutama jannu tuli meidän katsomoon vittuilemaan (tässä vaiheessa koko päädyssä ei ollut yhtään järkkäriä vielä) Kaveri heittetiin pois meidän katsomosta ja sumpit nauttineet järkkärit ilmestyivät paikalle. Järkkärillä tuli vääntöä porilaisen kanssa, jonka jälkeen välittömästi katsomoista ryntäsi useita kymmeniä jannuja molemmin puolin pitämään omiensa puolta. Tässä vaihessa järkkäreitä oli siinä välissä sen verran, että tilanne rauhottui ja porilaiset oli saatu ajettua pois. Pelaajiltakin tuli hyväksyntä “oman alueen puolustamista”.

Eli katsomossa tappeleminen on hyväksyttävää? Toistaiseksi huliganismi on ongelma vain Ruotsissa, mutta eilinen liigakierros antoi kyllä pohdittavaa tämän toistaiseksi lähinnä jalkapalloon yhdistettävän lieveilmiön rantautumisesta Suomeen ja jääkiekon pariin.

Helsingin Sanomien kolumnissa Harry Harkimo arvostelee kovin sanoin kulttuuriministeri Tanja Saarelaa. Hesarirajoittuneille löytyy YLE 24:n sivuilta lyhyt yhteenveto kolumnista. Mielestäni hän vain sanoo ääneen sen mitä moni urheilun parissa toiminut on ajatellut jo pidemmän aikaa. Itse olen opiskelijana ja tekijänoikeuslain uudistusta seuranneena löytänyt muutaman muunkin osa-alueen Saarelan tietämyksestä joissa olisi parannettavaa.

Pirkkahallin seinällä komeili ainakin viimeksi siellä vieraillessani teksti “Tampere - City of Sports”. Nyt paikalliset kunnallispoliitikot ovat kyllä tehneet sellaisen urheilun tulevaisuutta torpedoivan ratkaisun, että ei voi kuin ihmetellä.

Tampere on suomalaisen jääkiekon kehto, mutta jatkossa kaupungin tulevien raimohelmisten ja janneojasten kehittymisen taivaanrannassa on varsin synkkiä pilviä.

Tampereen kaupunki joutui taannoin vahingonkorvausvastuuseen, kun kiekkokaukalosta lentänyt kiekko osui miestä päähän, ja hovioikeus oli totesi kaupungin syylliseksi tapahtuneeseen. Nyt kaupunki on päättänyt ennaltaehkäistä vastaavien tapahtumien syntymistä. Valtaosalta kaupungin kiekkokentistä on poistettu maalit, ja osa kentistä jätetään kokonaan jäädyttämättä.

Aluksi luulin, että kyse oli jostain huonosta vitsistä, mutta ihan tosissaan nuo ovat. Ratkaisua en kyllä ymmärrä ihan yhdellä pohtimisella. Ihan käsittämätön päätös niin urheilun kuin kansanterveydenkin kannalta. Nuorisoa suorastaan kehotetaan lihomaan, pelaamaan pleikkaria ja potkimaan mummoja ajankulukseen.

En ole ihmettelyjeni kanssa onneksi yksin. Maalien palauttamiseksi on pistetty pystyyn nettiaddressi, jossa on jopa tulevan SM-liigapomon Jukka-Pekka Vuorisen nimi.

City of Sports, totisesti.

Viikko sitten päiväni alkoi Jääkiekkolehden toimittajan Juho Pekka Mikolan puhelulla. JP halusi tietää, josko olin ollut edellisenä päivänä katsomassa SM-liigaottelua Ässät-Lukko, sillä hän halusi kommenttia raumalaisten uuden maalivahdin Tom Lawsonin otteista.

Vastasin muistaakseni sanasta sanaan, että “mun arvomaailmassa Kotikatu menee toistaiseksi sellaisen paskan katsomisen edelle”. JP repesi oikein kunnolla nauramaan ja sanoi, että jos hänellä vain olisi joku paikka mihin tuota sitaattia käyttäisi, tekisi varmasti niin.

Rupesin jälkeenpäin miettimään, että miksi niin usein SM-liigan jääkiekko-otteluiden jälkeen on paha mieli. Jos seuraa vaikkapa alasarjajalkapalloa, pesäpalloa, kaukalopalloa tai yleisurheilua, tapahtumasta poistuu normaalisti hyvillä mielin eikä viimeiseksi vielä ennen nukahtamistaan mieti, miten huonotasoisia suorituksia sitä seurasi. Tai ainakin pettyi näkemäänsä.

Päinvastoin. Yleisurheilukilpailuista muistaa tiukat taistelut, vaikka mitään maailmanennätyksiä ei rikottaisikaan.

Jääkiekkopeleistä on vaan niin kovat odotusarvot, itselläni ainakin. Kyseessä on ihan varmasti seuratuin laji Suomessa, lajissa pyörii miljoonabisnes ja kentällä esiintyvät urheilijat ovat kovapalkkaisia ammattilaisia. Niinpä tuotteeelta odottaa laatua - täydellisyyttä.

Nykyään kotimaisesta kiekosta on sitäpaitsi kadonnut aika paljon kaikkea. Taitoa, kovuutta ja tunnelmaa.

Taito on poistunut ulkomaiden rahakkaampiin kaukaloihiin, sekava tuomarilinja ja poliitikkojen irtopisteiden kalastelu ovat vieneet kovuuden, eikä nykyisissä kliinisen siisteissä halleissa normaalissa pelissä tunnelmaa juuri ole. Viime keväänä Porissa pelatut pudotuspelit olivat tunnelmaltaan jotain käsittämättömän hienoa, mutta tänä syksynä Isomäkeä ei samaksi paikaksi ole tunnistanut. Välillä tuntuu, että sen kuuluisan nuppineulan putoamisen kuulisi.

Yleisö haukottelee ja kiroaa pelin huonoa tasoa. Kun maksaa kalliin lipun, rahoilleen odottaa saavansa myös vastinetta.

Vaikka taidan ajatusmaailmaltani olla enemmän jääkiekko- kuin yleisurheiluihminen, kotimaisissa Eliittikisoissa hinta-laatu-suhde on katsojan kannalta huomattavasti enemmän kohdallaan kuin SM-liigassa.

Raimo Alanen on tuttu nimi vanhemman polven yleisurheiluihmisille. Takavuosien huippuaiturin poika Johannes on myös luonut uraansa kansallisen tason urheilijana. Nuorempana Johannes Alanenkin harrasti yleisurheilua Vähäkyrön Viestin paidassa. Tuolloin hän esimerkiksi kiidätti kapulaa ikätoverinsa Mikko Karpin kanssa samassa pikaviestijoukkueessa.

Johannes Alanen kuitenkin valitsi omaksi lajikseen jääkiekon. Viisas valinta ainakin siinä mielessä, että hokkarit jalassa hän on pystynyt tekemään harrastuksestaan ammatin itselleen.

Alanen on toinen tietämistäni kahdesta SM-liigatason absolutistista. Mies on kaikin tavoin esimerkillisen urheilijan ja himoharjoittelijan maineessa. Ja JYPin valmentaja Matti Alatalo arvostaa näitä ominaisuuksia Alasessa ja tarjoaa vastuuta.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että juuri urheilullisuutensa vuoksi Alanen on joutunut JYP-fanien hampaisiin. Eriikka Hienola asetteli sanansa varsin näppärästi Jatkoajan otteluennakossa, mikä sai keskustelupalstan puolella melkoista kommentointia aikaan. Termit “urheilija” ja “esimerkillisyys” olivat muuttuneet haukkumanimiksi.

Alanen hoitaa hommansa kaukalossa ja sen ulkopuolella esimerkillisesti. Mies tekee varmasti parhaansa jokaisessa harjoituksessa. Pelitilanteessa asiat eivät kuitenkaan ole loksahdelleet kohdilleen. Kauden saldo näyttää toistaiseksi yhtä maalia ja viittä maalisyöttöä. Mutta siitä huolimatta Alanen oli illan kamppailuun lähdettäessä nostettu JYPin ykkösketjuun.

Jääkiekko on tulosurheilua, joten siinä mielessä fanien kritiikin ymmärtää. Asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Jos kerran Alanen tekee hartiavoimin töitä harjoituksissa joka päivä, eikö tällaista pidä palkita? Millä muulla motivoit pelaajaasi tekemään harjoituksissa töitä kuin palkitsemalla työnteon vastuulla pelitilanteessa?

Maalivahtien kohdallahan on kieli poskessa väitetty, että mitä enemmän alkoholia menee kurkusta alas, sitä paremmin mies torjuu. Parin vuoden takaa muistuu mieleen esimerkki, joka laajentaa kliseen koskemaan myös kenttäpelaajia. Eräs paikallisen liigajoukkueen hyökkääjä poistui aamuyöllä ravintolasta varsin vahvassa humalatilassa, huuteli mennessään “Pelicans on pelkkä suupala”, kävi kotona nukkumassa ja iski alkuillan ottelussa tehot 3+1. Näin. Ja kyseinen tapaus ei ollut edes ainut esimerkki, ehkä kuitenkin räikein.

Jaa kuka se toinen absolutisti oli? Tomas Kucharcik.

On käsillä se aika vuodesta, kun voimanostossa jaetaan MM-mitaleita. Ja nyt tosiaan puhutaan monikosta. Tulee ikävä niitä muutaman vuoden takaisia aikoja, kun oli vain ja ainoastaan IPF, jonka titteleillä oli oikea MM-arvo. Nyt erilaisia liittoja tuntuu kasvavan joka oksalla, ja kaikilla on omat MM-kisansa. Vai “MM-kisansa”? Itse olin viime syksynä voittamassa CSIT:n eli kansainvälisten työläisurheiluliittojen MM-pronssia pikaviestissä. Olenko siis MM-pronssimitalisti? Tuskin.

WABDL:n kisoja nostellaan näinä päivinä Las Vegasissa. Kyseisen liiton kisoissa kilpaillaan vain penkkipunnerruksessa ja maastavedossa, ei lainkaan jalkakyykyssä. Osanottajalistoja en ole kovin tarkasti tutkinut, mutta pahojen kielten mukaan kyseessä on IPF:n kisoissa aikanaan kärähtäneiden urheilijoiden temmellyskenttä. Kukaan potentiaalinen IPF-menestyjä ei lähde WABDL-lavalle häviämään, eikä IPF kyseisen liiton kisoihin osallistuneita hyvällä katsoisikaan.

Vielä pari vuotta sitten 300 kiloa oli penkkipunnerruksessa haamuraja. WPC-liiton MM-kisoissa pari viikkoa sitten kuitenkin suomalainen Jani Murtomäki tuuppasi suorille käsille 400 kiloa - aivan käsittämätön rauta. Järjetön tuloskehitys selittyy penkkipaitojen tuotekehityksellä. IPF-paidalla tuollaisia romuja ei liikutella, mutta ammattilaispaidoilla nostavista Murtomäki saanee kerhoonsa pian suomalaistakin seuraa.

Liittojen sekamelska on kirjava. IPF, WABDL, WPC, GPC, WPO jne jne. Kaikilla omat sääntönsä välineiden ja dopingtestauksen suhteen. Niinpä, toisten liittojen kisoissa saa vetää nappia aivan vapaasti, kun testejä ei ole.

Eri ihmisellä penkkipaita vaikuttaa eri tavalla, ja eri liittojen kisoissa sallitaan erilaiset paidat. Eli voit valita liiton, jonka sallimat välineet sopivat parhaiten nostotekniikkaasi.

Rupesin miettimään asiaa yleisurheilun kannalta. Pitäisikö ruveta kehittelemään uusia liittoja, joiden kisoissa saisi käyttää viriteltyjä välineitä? Eihän penkkipaidan käytössä ole mitään tekemistä kropan suojaamisen kanssa, vaan tavoitteena on ainoastaan parantaa tulosta. Eikös yleisurheilussa voisi vaikka virittää pituushyppylankkua tai seipäitä? Keihäässäkin voisi joku World Javelin Thrower’s Assosiation kehitellä omat liitokeihäänsä, joilla 100 metrin kaaret olisivat arkipäivää.

Oma lukunsa olisi tietysti dopingin salliminen.

Kuulostaa aika hölmöltä.

Hesarin nettisivuilta eksyin vilkkuvan mainoksen perässä Radio Helsingin podcast-sivuille. Silmiini pisti Janne Kankaansyrjän podcast-lähetys ultrajuoksuista. Kankaansyrjä on ultrajuoksija, joka juoksee nyt Saksan läpi kulkevassa Deutschlandlaufissa. Kilpailu käydään 11.9.-27.9. välisenä aikana.

Podcastit ovat levinneet viime aikoina melkoisesti. Ylen sivuiltakin löytyy useamman kymmentä erilaista ohjelmaa, jotka on kuunneltavissa koneella tai ladattavissa iPodiin tai vastaavaan podcast-osaavaan soittimeen.

Linkki: Mitä podcast oikein on?
Linkki: Ylen podcast-lähetykset
Linkki: Lisää Kankaansyrjän juoksusta Suunnon sivuilla

Pari vuotta takaisin tuli käytyä Rauman seudulla iltarasteilla muutaman kerran, mutta sitten se jäi ajanpuutteen vuoksi. Maanantaina kaveri alkoi kärttää mukaan Tampereen iltarasteille ja pakkohan se oli tunnin vonkaamisen jälkeen antaa periksi ja lähteä matkaan.

Täytyy todeta, että suunnistus on osannut tehdä iltarasteista ihan myyvän ja “helppokäyttöisen”. Nettisivuilta löytyy päivät ja paikat karttalinkkeineen, jotta kukaan ei eksy matkalla. Ensin päätetään vain, minkä reitin haluaa suunnistaa ja sitten ostetaan kartta (Tampereella 5e) tiskiltä. Emit-kortin saa myös toki vuokrattua, 2 euron hintaa. Emit-järjestelmän avulla suunnistaja saa talteen kaikki väliajat rastilta rastille.

Tämän jälkeen kävellään/hölkätään lähtöpaikalle, josta kukin voi lähteä oman tahtinsa mukaan. Emit resetoidaan lukijalaitteessa ja sitten vaan suunnistamaan. Eksymisen pelko on turha, sillä sen verran on metsässä muitakin rastin etsijöitä, joilta passaa kysyä kyllä neuvoa.

Lopulta tullaan maaliin ja annetaan Emit-kortti lukijalaitteeseen, joka tallentaa ajat tietokoneelle. Iltayhdeksän jälkeen tulokset ovat jo netissä selattavissa.

Ja mitä tulee omaan suunnistusmenestykseen, niin se ei päätä huimannut. Yksi aktiivisesti suunnistusta harrastava kaveri teki palauttavan treenin ja lupasi kävellä metsässä saman reitin kuin minä “suunnistin”. Lopputuloksena oli se, että säntäilyni jälkeen olimme maalissa suunnilleen samaan aikaan =)

Tampereen Ratina ja Nokian keskusurheilukenttä toimivat perjantain ja sunnuntain välisenä aikana nuorten SM-moniotteluiden näyttämöinä. Tampereella kilpailtiin sarjoissa P14, T15, M17, N19 ja M22 ja Nokialla vastaavasti muut sarjat. Tulokset löytyivät kisan aikana ja löytyvät vieläkin netistä.

Itse en kauaa kisapaikalla ollut, mutta perjantaina kävi jo ilmi, että tulossa oli leppoisan tunnelman kilpailut. Kaksi sarjaa (P14, M17) aloitti urakkansa perjantaina, joten juoksuradalla ei tapahtumia suuresti ollut. Klo 11 aloitettiin ja puoleen päivään mennessä oli aamun juoksut suoritettu. Tätä seurasi kuuden tunnin paussi, kunnes ilta taas päätettiin juoksuihin.

Moniotteluissa aikataulun laatimisessa ongelmia aiheuttaa kenttälajien samanaikaisuus. Jälkikäteen miettien olisi voinut olla niin, että kisat olisi Tampereella voitu vetää jopa kahdessa päivässä tai sitten kolmen päivän settinä siten, että kaikki sarjat olisi käyty Ratinassa.

Tämä siis epävarmana mutuna. En ole tehnyt mitään syvällistä analyysiä suoritusajoista. Meinaa, siltä se vaan tuntu. Kaipa siellä oikeasti korkeus- ja seiväspaikoilla tulisi ahdasta…

Ai niin. Yhden asian opin. Tasapisteissä kahden urheilijan välisen paremmuuden ratkaisee keskinäisten lajivoittojen määrä. Ja jos nekin menevät tasan, niin sitten korkein yksittäisen lajin pistemäärä. [IAAF 200.13] [Sääntökirja, eng, PDF]

Ja toinenkin huomio. Tulospalveluohjelma ei osaa käsitellä kilpailussa keskeyttäneitä urheilijoita tuloslistoissa. Nykyisellään tulospalveluohjelma merkkaa urheilijan ilman sijalukua, mutta näyttää hänelle myös kokonaispisteet, vaikka tilalla kuuluisi olla esim. DNF.

Loppuun vielä kolmaskin kommentti. Päivän myöhässä olevat onnittelut vielä Mäkeläisen Kimmolle. Vanhaksi mies tulee =)

Yleisurheilukausi vetelee viimeisiään ja pian on aika roudata kannustusaaltokoneisto ladunvarteen. Jos nyt kuitenkin tökittäisiin vähän tikulla (& takulla) silmään:

EM-kisoja odottelin kieli pitkällä (parasta olla aina valmiina nuolaisemaan jos tipahtaa) ja mukavat kisathan nuo olivatkin – kun eurovisionsongcontest-tyyppisistä avajaisista päästiin. Nipa Tran, Jarkko Ruostekivi ja Simo Sipilä saivat (torvisoittokunnan) suut messingille jo ensimmäisen kisapäivän aamusessiossa kun menivät alkueristä 32 sakkiin ja jatkoon (Ruostekivi 16., Tran ja Sipilä 18.). Tuossa porukassa kolme miestä samasta maasta on hieno suoritus. Jukka Keskisalon estekulta oli suomalaisittain tietenkin kisojen huipennus, viiltävän älykäs analyysi siitä: Upeeta! Mahtavaa!
Pia Roslund pika-aidoissa ja Sari Keskitalo 200 metrillä tekivät omat ennätyksensä. Eikä pika-aiturimiestenkään suorituksia tarvinnut yhtään hävetä. Muut juoksulajit menivätkin sitten Bubin selostellessa tyyliin ”sijoitus vaihtelee riippuen siitä, missä kohtaa juoksijat kulloinkin ovat”. Mieleenjäävin urheilijan antama lausunto oli: ”Juoksu ei kulkenut, mutta muuten on ollut tosi hyvä reissu!”

Mitäs muuta kisoista jäi mieleen. No kaksi hopeaa tietenkin, Tero Pitkämäen ja Olli-Pekka Karjalaisen. Tero onnistui hienosti, valtavat odotukset reppuselässään. Thorkildsenillahan sellaisia ei tietenkään ollut, hänhän ei ole hiihtäjä. Se vähän ihmetytti, että Karjalainen pääsi Hesarin etusivulle vain niukin naukin, pienellä kuvalla ja otsikolla ”Karjalaiselle vihdoin mitali”. Jotenkin tuosta tuli sellainen fiilis, kuin hänen saavutuksensa ei olisi valtaisa ilon aihe, vaan jotain Suomen kansalle kuuluvaa, jonka hän nyt vihdoin sai meille annettua ja nyt olisivat tilit tasan. Nyt on se velka maksettu, joka kaikesta tulosta tuottamattomasta kannustamisesta on kertynyt.

Muita muistikuvia:
* Matti Mononen, joka kosteankylmässä seiväskisassa oli hienosti neljäs; mitalin karkaamisesta saavat jossitella toiset. Monosen omat lausunnot menivät niittyvitukoiden viljely-yhdistyksen kannatustilille, kreditin puolelle.
* 50 km kävelyssä norjalainen Trond Nymark. Karvainen mies näytti sateessa uitetulta koiralta ja kerrassaan surkealta siinä vaiheessa, kun Venäjän Juri Andronovin etupuoli takapuolella muuttui takapuoleksi etupuolella ja mielessä kiiltelevä mitali karkasi mutkaista tietä näkymättömiin.
* Kympin juoksu. Jaksoin katsoa sen alusta loppuun saakka. Tuloksista viis, oli hieno kilpailu. Sääliksi vain kävi sitä sveitsiläispoikaa, joka teki juoksun lopusta niin jännittävän näytelmän - hälle olisin suonut mitalin.
* Korkeushyppääjä Andrei Silnov, joka vei korkeushyppykultaa naapureiden nenän eestä, loistavin hypyin. Voiko enää venäläisemmän näköistä nuorukaista ollakaan.
* Pienet vessapaperipalat hätäisen aamuparranajon jäljiltä. Siis muutaman naisurheilijan naamassa.
* Miesten 200 metrin välierissä Johan ”Maitojuna” Wissmanin juoksu Ruotsin ennätysajalla 20,38.
* Länsi-Pasilan Määttäkerhon Kisaweikkaus. Mie voitin! Kymmenottelun weikkuussa kävi niin, että olin vakaasti päättänyt weikata Dimitri Karpovia. Mutta mikä ettei löydy miestä listoilta? Vai ei ole muka Kazakhstan enää Eurooppaa! Höh! Yupik-eskimotkin Tsukotskista, Beringinsalmen rannalta saavat suurin joukoin osallistua EM-kisoihin, miksei siis minun Karpovini!
* Jimmy Nordin, joka karkasi nestehukkaa parantelemaan ja otettiin ”neuvottelukyvyttömänä” kiinni poliisivoimin. ”Han är så väldigt stor!”, kommentoi paikallinen poliisipäällikkö kiinniotossa tarvittavien poliisien isohkoa määrää.
* Aftonbladetin blogistin harmistus siitä, ettei toimittajille jaetussa kisarepussa ollut ollenkaan starkööliä kuten Helsingin MM-kisoissa. Reppu oli kuulema muutenkin ihan /C:stä.
* Patrick Sjöberg, Sven Nylander ja Patrik Lövgren. ”Mitään en tiedä ottaneeni! En ainakaan tuntenut oloani yhtään huumeiseksi!” Suomalaiset eivät onneksi ole kenkkuja ihmisiä, mutta jos olisivat, niin maaottelussa olisi kaikilla katselijoilla ollut vähän perunajauhoa nenän alla… Ja olympiastadionilla olisi heittojen mittaviivat tehty muovista. Se on niin kauheeta kattoo naapureita nenä 20-metrin kalkkiviivalla sniffailemassa. Mutta niistä kisoista enemmän tuonnempana – ehkä.

x x x

Kesän viimeiset Eliittikisat käytiin Lahden hiihtostadionilla. Vahtasin tuloksia netistä – siltä varalta, että Nukku-Teppo onnistuu iskemään Teho-osaston loppumisen ja Eliittikisa-koosteen alkamisen väliin jäävän viisiminuuttisen aikana. Nukku-Mattihan on se, jota odotetaan, joskus hartaastikin, Nukku-Teppo paiskaa santaa silmiin silloin kun ei pitäisi ja Nukku-Seppo… se menee jo anestesian puolelle.
Tulosten seuraaminen netistä antaa aivan liian synkän kuvan kisoista. Hiihtostadionin katsomossahan saattoi olla vallan mukavaa, makkara maistui ja silleen. Parempi katsoa sitten sitä koostetta.
Havahduin unestani siihen, kun armaani tuli sänkyyn, tiksautti makkarin telkun kiinni kesken Antsan lauseen ja sanoi ”huisin jännää”. Jep jep… kiitti Teppo, taas kerran. (Tästä voisi päätellä, että armaani nimi on Teppo, vaan ei ole.)

x x x

Kultaisen liigan kisassa Zürichissä Jukka Keskisalo juoksi kuin juoksikin oman ennätyksensä ja oli kisan neljäs! Maikkarin pikkutakkimiehet eivät tosin sitä seuranneet kun vahtasivat tuleeko ME vai ei. Luulin selostajien olevan paikan päällä ja olin valmis antamaan porukalle niin pitkän miinuksen, että se loppuu vasta joskus vuonna 2013. Hollon Late Stadionilla tiesi, että selostus tuli Pasilan studiosta. Käsittääkseni Heidi Suomi oli kuitenkin kisapaikalla, joten miksi hän ei selostanut Jukan menoa?

x x x

Kesän aikanahan on kaikenlaista käryä käynyt - itärajan takaa ja laboratorioiden kätköissä. En millään jaksa niitä enää veivata, enkä omaa murkulaani vaivata, joten päätänkin täältä tähän.