Liikuntatunneille kivaa oleskelua
12.02.2007 17:02, Mikko
Huh. Rötväsin sohvalla ja maanantain (12.2.) Hesarin aukeama oli siinä tiellä. Sattumalta lukaisin sivun D3 alaosassa olleen pienen uutisen tai pätkän otsikolla Vanhanaikaiset jumppatunnit romukoppaan.
Koulun liikunnanopetusta vaivaa liiallinen keskittyminen urheilulajien opetteluun. Tällä tapetaan monen koululaisen innostus liikuntaan, sanoo professori Jarmo Liukkonen Jyväskylän yliopistosta.
Olen hämmentynyt. Vaikka mittariin naksahtaa pian 30 vuotta (no okei, pari vuotta menee vielä ennen), niin ei niistä omista liikuntatunneista niin paljoa vielä ole aikaa. Ei siinä paljoa lajeja opeteltu, kun opettaja raahasi sählymailat kaapista ja heitti pallon kentälle. Lentopallossa pari hihalyöntiä käytiin läpi ja niillä pärjäsi varsin hyvin ne muutamat tunnit.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Asiaa selvennetään vielä tekstin jatkuessa.
Liukkosen mukaan liikuntataitojen nähdään olevan elämässä tarvittavia perustaitoja. “Ihminen on kokonaisuus, joten liikkumiseen vaikuttavat biologisten ominaisuuksien lisäksi myös esimerkiksi aistitoiminnot, tunteet, vuorovaikutus ja minäkäsitys. Haluamme nostaa esiin myös liikunnanopetuksen psykologisen puolen”, Liukkonen kertoo.
Psykologista puolta? Minäkäsitys? “Hei pojat, koitetaas ny pelata, ni kaikilla on hauskaa, eiks joo?” Voivoivoi. Tuossa pari vuotta takaisin olin viimeksi pitämässä yläasteen liikuntatunteja sijaisena kotipuolessa ja täytyy sanoa, että kyllä jossain on menty aiemmin jo pahasti vikaan, kun niitä vesseleitä ei saanut muuta tekemään kuin pelaamaan sählyä ja sekin oli lähinnä paikoillaan seisoskelua mailan kanssa. Ei sekään mitään urheilua ollut.
En tiedä, ei hyvää heilu. Loppuun vielä pohdittavaksi kaksi vuotta sitten YLE:n sivuilla uutisoitu teksti. Kehitys ei liene kyllä kääntyvän psykologisin menetelmin.
Varusmiesten paino on noussut kymmenessä vuodessa noin neljä kiloa 75,1 kiloon. Samalla 12 minuutin Cooperin testissä keskimääräinen tulos on laskenut noin 2 800 metristä 2 430 metriin.