Koululiikunnasta ja vähän muusta

Liikuntatuntien määrä ja lasten yleinen aktiivisuus ovat laskeneet samaa tahtia: liikuntatuntien määrä kouluissa on liian vähäinen ja ryhmät liian isoja. Opettajien vaatimuksista huolimatta tähän ei ole saatu muutosta ja ainoa tulos on, että lasten ja nuorten yleiskunto on entisestään heikentynyt. Koululiikuntaa oli vielä 70-luvulla kaksi kertaa niin paljon kuin nyt, siitä alkaen liikuntatuntien määrän väheneminen on jatkunut ja samalla lasten muu aktiivisuus on laskenut.

Koululiikuntaa jo nyt yli eurooppalaisen keskiarvon?

Opetusministeriö perustelee liikuntatuntien vähyyttä sillä, että prosentuaalisesti Suomessa on koululiikuntaa yli Eurooppalaisen keskiarvon. Suomessa 9,0 prosenttia. Euroopan keskiarvo 8,6 prosenttia. Tähän harhaan on kuitenkin turha langeta. Todellisuudessa Suomessa on koululiikuntaa toiseksi vähiten Euroopassa, vain Ruotsissa on vähemmän koululiikuntaa kuin Suomessa. Euroopan keskiarvo on 2,6 h viikossa, Suomessa 1,7 h, Ruotsissa 1,6 h, kun Euroopan kärkimaat Ranska 3,5 h, Sveitsi 3,4 h ja Puola 3,3 h viikossa ovat todella pitkän matkan päässä. Prosentuaalinen harha saadaan aikaiseksi sillä, että kun Suomessa on liikuntatunteja vähän, opetetaan myös muita aineita vähän. Suomessa koulujen viikkotuntimäärät ovat Euroopan lyhimpiä.

Liikuntatunteja lisäämällä liikunta ei tule miellyttävämmäksi?

Uskallan väittää aivan muuta. Suurin osa lapsista ja nuorista ovat niin huonokuntoisia, että kaikenlainen fyysinen ponnistelu on vastenmielistä. Jos koululiikuntaa ja aktiivisuutta lisättäisiin, myös koululiikunta alkaisi tuntua miellyttävämmältä. Huomattaisiin, että jaksetaan tehdä ja touhuta, motoriikka paranee, jolloin liikunta muuttuu entisestä tuskasta nautintoon. Liikuntatunteja on tällä hetkellä peruskouluissa kaksi tuntia viikossa, lukioissa 0,7 ja ammattikouluissa vain 0,4 tuntia viikossa. Lukion tilannetta kärjistää vielä kurssimuotoinen opiskelu. Opiskelija voi halutessaan suorittaa koko lukiovuosien pakollisen liikunnan kahdessa kurssissa eli alle puolessa vuodessa.

Liikunnastakin kotiläksyjä?

Miksipäs ei. Kun muistakin kouluaineista voi antaa kotiläksyjä, niin yhtä hyvin myös liikunnasta. Tätä on dosentti Pertti Helin kokeillutkin ja tulokset ovat olleet pelkästään positiivisia. Etenkin juuri vähän liikkuvat lapset ovat kokeneet läksyt mielekkäinä, monet ovat kokeneet , että heitä tuetaan ja otetaan entistä enemmän huomioon. Kotiläksyissä on keskitytty niihin seikkoihin, missä on eniten parannettavaa. Ylipainoisille on pyritty löytämään jokin rasvaa polttava liikuntamuoto, esimerkiksi pyöräily, kävely. Urheiluseuroissa liikkuvat lapset saattavat liikkua liian yksipuolisesti, jolloin heille on annettu kotiläksyksi monipuolisuutta kehittäviä harjoitteita Kotiläksyt on annettu suljetuissa kirjekuorissa. Tarkoituksena on ollut, että oppilaat huomaisivat liikunnan yhteyden heidän oman toimintakykynsä paranemiseen.

Terveystieto tuntijakouudistuksen tuho?

"Tietyissä piireissä" kauhisteltiin terveystiedon paluuseen kouluihin. Se ei tuntunut mahtuvan mihinkään tuntikehyksiin. Ymmärrän kyllä heitä hyvin, sillä jo kaksi sukupolvea on menetetty; terveystietoa ei ole annettu ja tulokset ovat nähtävissä. Monet vanhemmatkaan eivät enää osaa antaa neuvoja taikka opastusta näissä asioissa. On jo aikakin, että edes lapsille ja nuorille annetaan tietoa ja opastusta ravitsemuksesta ja terveyteen liittyvistä asioista.

"Hyysätäänkö" lapsia liikaa?

Varmastikin, lapsia kuljetetaan autolla kouluihin, harjoituksiin sekä erilaisiin harrastuksiin. Lasten passiivisuus on muutenkin lisääntynyt lähes räjähdysmäisesti; syynä siihen ovat televisiot, videot, kännykät, sekä lapsenvahdeiksi ostetut tietokonepelit. Huolestuttavinta on yhä nuorempien lasten keskuudessa voimakkaasti lisääntynyt päihdehakuinen elämäntyyli. Vanhempien pitäisi näyttää itse esimerkkiä, omalla aktiivisilla liikuntaharrastuksilla. Voidaankin puhua oikeanlaisesta vanhemmuudesta, antamalla lapselle terveellisiä elämäntapoja korostavia esimerkkejä.

Kielitaito ja "matikkapää" riittävät tulevaisuudessa?

Vieraiden kielten opiskelua on painotettu jo vuosia. Nyt työnantajajärjestöjen vaatimuksesta myös matematiikkaa lisätään. Jo yhden vieraan kielen opiskelu vie opiskelukapasiteetista suurimman osan. Nykyvaatimus, että pitäisi osata useita vieraita kieliä on ajanut tilanteen siihen, että yleissivistäviä aineita ei juurikaan ehditä opettaa, puhumattakaan riittävästä liikuntatuntimäärästä; eipä siis ole mikään ihme, että nykyisistä viiden, kuuden, seitsemän, kahdeksan ällän ylioppilaista sanotaan, että he pystyvät lukuisilla vierailla kielillä tuomaan täydellisen sivistymättömyytensä esille.

Jo nyt on kantautunut työterveyslaitoksilta huolestuttavia tietoja 30-vuotiaiden voimakkaasta työuupumuksesta ja työkyvyn laskusta, onpa joitakin jäänyt jo eläkkeelle. Luulisi tätä taustaa vasten poliitikkojen ja virkamiesten olevan lasten ja nuorten kielitaidon ja ”matikkapään” lisäksi syvästi huolissaan myös siitä, miten saataisiin hyväkuntoisia työntekijöitä antamaan täyden työpanoksensa yhteiskunnalle, vaurastuttaen sekä työntekijöitä itseään, että omaa maatamme. Varsinkin kun nämä samat hienohelmaiset virkamiehet ja poliitikot ovat nostamassa eläkeikää 75 ikävuoteen. Jos muutosta ei saada nopeasti aikaiseksi ja lasten ja nuorten peruskuntotasoa nostettua selkeästi, on meillä parinkymmenen vuoden päästä vain pelkkiä huonokuntoisia eläkeläisiä.

Juhani Naukkarinen, 01.07.-03