Markus Pöyhösellä vammojen täyttämä kevät

Markus Pöyhösen valmistautuminen alkavaan kilpailukauteen ei ole sujunut alkuunkaan toivotulla tavalla. Hallikausi jäi yhteen kilpailuun, ja juoksuharjoittelun kanssa on ollut ongelmia pitkin kevättä.

Hallikaudella 2003 Markus Pöyhönen kiiti hyvästä suorituksesta toiseen ja otti nimiinsä 60 metrin Suomen ennätyksen. Kuluvan vuoden ensimmäiset kuukaudet eivät kuitenkaan olleet kulkua voitosta voittoon. Selkävaivat ja umpisuolileikkaus pilasivat hallikauden käytännössä täysin. SM-halleissa Pöyhönen asettui viivalle, mutta paras terä oli poissa. Miehen verryttely tapahtui pitkälti hierontapöydällä, ja juoksujen jälkeen selkää oli pakko hoitaa jääpusseilla. Olosuhteisiin nähden viides sija ajalla 6,84 oli varsin kelpo suoritus. Eikä pronssimitalikaan jäänyt kuin kahden sadasosasekunnin päähän.

- Talvi lähti hyvin käyntiin, ja olin tammikuussa tosi hyvässä kunnossa. Juoksin Etelä-Afrikassa yhden 100 metrin kilpailun, mutta olin silloin tosi jumissa, ja harjoittelu oli tähdätty siihen, että juoksen 60 metriä kovaa, Pöyhönen kertoo.

Selkä kiusasi jo SM-halleissa.

Leirikilpailu Germistonissa toi 2,7 sekuntimetrin myötätuulessa ajan 10,40. Treenikaveri Stefan Koivikko viipyi 10,68.

Selkäkivut jatkuivat pitkälle kevääseen ja veivät monta kuukautta tärkeää harjoitusaikaa.

- Juoksemisen kanssa on ollut ongelmia koko kevään ajan. Välillä ei ole pystynyt juoksemaan ollenkaan, ja välillä vain täysillä juokseminen on ollut mahdotonta. Voimaa on pystynyt tekemään yllättävän hyvin, Pöyhönen kertaa.

- Parempaan suuntaan ollaan menossa, hän jatkaa.

Viime viikot selkä on antanut myöten juoksemiselle, mutta se ei tarkoita, että Pöyhönen olisi tällä hetkellä täydessä iskussa. Viimeisimpänä vaivana on ilmennyt takareiden kiristely.

- Sama takareisi, joka vaivasi jo viime kesänä, on kuin rautakanki. Ei sitä joudu juostessa varomaan, mutta sen kiristelyn takia juoksusta tulee toispuoleista.

Ulkoratakauden avaus hämärän peitossa

Pöyhönen juoksee kesän ensimmäisen kilpailunsa torstaina Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävässä Olympiasprintti-tapahtumassa, jossa Suomen nopeimmat pikajuoksijat kilpailevat pareittain toisiaan vastaan show-henkisessä kilpailussa. Ulkoratakauden avaamisesta hän ei halua antaa tarkkoja arvioita.

- Riippuu, missä kunnossa on. Turha sitä on mennä itseään masentamaan, jos on ihan jumissa. Paremmat tulokset menevät loppukauteen, jos vain pysyn terveenä ja pystyn juoksemaan. Se on nyt tärkeintä, Pöyhönen pohtii.

- Kilpaileminen perustuu samaan kuin harjoitteleminenkin, eli kuunnellaan kroppaa ja katsotaan miltä kulloinkin tuntuu. Ei tietenkään niin, että jos ei tunnu hyvältä, niin ei harjoiteltaisi lainkaan, Pöyhönen selvittää.

- Kilpailukuntoa katsotaan sisällä juostusta lentävästä. Kun se alkaa olla sillä tasolla, että voisi kulkea, lähdetään viivalle, hän jatkaa.

Eikä kunto vallan huonolta vaikuta. 20 metrin lentävä on kulkenut 1,87 ja 30 metriä telineistä 3,92.

Vaikeuksistaan huolimatta Pöyhönen on luottavainen.

- Minulla on ollut aikaisempiakin kesiä, jolloin olen ollut kevättalven loukkaantuneena, mutta kauden mittaan vauhti on löytynyt. Nopeus ei lähde minnekään, ja voimatasot ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan, hän toteaa.

Esimerkiksi kesän 2001 avauskilpailu toukokuun lopulla Kuortaneella tuotti pienessä myötätuulessa 100 metrillä ajan 11,03, mutta kauden lopussa tilastoissa seisoi aika 10,36. Samaa kaavaa oli noudattanut myös kesä 2000, jolloin Pöyhönen avasi kauden juoksemalla 150 metriä 17,13, ja kauden paras noteeraus 100 metrillä oli 10,51.

Uran toistaiseksi parasta vauhtia: Joensuu 2002.

Pöyhösen päänahka on Olympiasprintissä varmasti haluttua tavaraa. Mies ei ole vielä parhaassa iskussa, ja takaa tulee joukko nuoria, joilla on takanaan hyvä harjoituskausi. Suomelle on kasvamassa monia nuoria tulevaisuuden toivoja.

- Hyvää porukkaa on tulossa. Jarkko Ruostekivi avasi kauden vahvasti, saa nähdä kuinka paljon kaveri pystyy tuosta vielä parantamaan, Pöyhönen huomioi.

- Ja saa nähdä, mihin Visa Hongisto pystyy. Välillä tulee tuollaisia hyppäyksiä, pääsee yllättävän helpolla paljon eteenpäin, Markus toteaa.

Olympialaiset?

Olympiakisojen B-tulosraja 100 metrillä on 10,28. Sillä kisoihin saadaan yksi juoksija, mutta useampien miessprinttereiden esiintyminen Ateenan radoilla vaatii vähintään Suomen ennätyksen sivuamista, sillä A-raja on 10,21. Pöyhönen kellotti viime kesänä parhaimmillaan 10,26, ja miehen ennätys on kahden vuoden takainen 10,23. Uran toistaiseksi nopein aika syntyi Joensuun Kalevan Kisojen finaalissa.

- Uskon rajan rikkoutumiseen, jos pysyn terveenä, Pöyhönen toteaa.

- Pitäisi kuitenkin pystyä juoksemaan samalla tasolla koko ajan. Ei arvokisoihin muuten ole järkeä lähteä, hän myöntää.

Jos Pöyhönen mielii Ateenaan, sinne on mentävä omilla jaloilla. Miesten pikaviestijoukkuetta Suomi ei ole kisoihin lähettämässä siitä yksinkertaisesta syystä, että maailman pikajuoksutaso on niin kova. Olympialaisiin pääsee 16 parasta pikaviestimaata. Rankkaus tehdään kahden viime vuoden aikana määrätyissä arvokilpailuissa tehtyjen suoritusten perusteella. Kahdesta parhaasta tuloksesta lasketaan keskiarvo, jonka mukaan nopeimmat pääsevät olympialaisiin. Toukokuun 18. päivänä viimeinen mukaan pääsemässä oleva maa oli Kiina, jonka keskiarvo oli 39,25. Suomen ennätyksen alle pitäisi siis juosta ainakin kahteen kertaan, jotta olympialippu irtoaisi.

Suomen pikaviestijoukkueen kokoonpano ja juoksujärjestys ovat viime vuosina muodostaneet melko kryptisen yhtälön. Parhaat starttaajat Markus Pöyhönen ja Tuomas Näsi ovat parhaimmillaan suoran juoksijoina. Stefan Koivikon paikka kolmososuudella on luonnollinen vaihtoehto, mutta toinen hyvä kaarrejuoksija Tommi Hartonen on parhaimmillaan muualla kuin startissa. Viime kesän 200 metrin Suomen mestarin, starttitykki Samsa Tuikan juoksukunto on pienoinen arvoitus syksyn leikkauksen jälkeen. Lisäksi Tommi Hartosta ei juuri ole viestijoukkueessa viime vuosina nähty.

- Olen ymmärtänyt, että Tommi ei juokse tänä vuonna viestiä. Ensi vuosi on sitten eri juttu, Markus Pöyhönen toteaa.

Voima-arvot kiinnostavat

Markus Pöyhönen tunnetaan nimenomaan voimajuoksijana, ja miehen muhkeat lihakset synnyttävät usein kysymyksiä siitä, millaisia rautoja salilla liikkuu.

- Penkkipunnerruksen ennätys on 155 kiloa pienellä pompulla otettuna. Pysäyttämällä nousee noin 135-140 kiloa, mutta yleensä treeneissä käytän pientä ponnautusta.. Hauiskäännössä olen tehnyt 36 kilolla yhdellä kädellä nelosen puhtaasti, ei millään heilautuksella, Pöyhönen luettelee.

- Ei ehkä mitään kovin hurjia lukemia, mutta pitää huomioida, että niitä tekee 78-kiloinen kaveri, Pöyhönen muistuttaa.

Käsivoimia merkityksellisempää pikajuoksijalle on kuitenkin se, kuinka paljon ruutia jaloista löytyy.

- Kyykkyä en juuri tee selän takia, en varsinkaan isommilla painoilla. Voisi sieltä ihan hyvin lähteäkin. 250 kilolla otin voimanostokyykystä aika terävästi muutaman toiston ilman mitään rensseleitä, mutta koko ajan joutui hakemaan keskivartalolla hyvää asentoa. Se ei tuntunut hyvältä, eikä paljon enempää ainakaan uskalla laittaa.

- Käyttämäni jalkaliikkeet ovat yhden jalan jalkaprässi ja yhden jalan takareisiliike, askelkyykky Smith-telineessä ja pakaraliikkeet Schnell-laitteella tai etureisipenkissä, hän jatkaa.

- Yhden jalan prässistä olen ottanut 425 kiloa. Sille on todistajiakin. Pyysin kaksi tyttöä laskemaan, että paljonko tässä kelkassa oikein on, Pöyhönen nauraa.

- Ero kahden jalan prässiin on kuitenkin suhteellisen pieni, vaikka monet toisin kuvittelevat. Kahdella jalalla ei todellakaan nouse 800 kiloa. Vaikea edes arvioida, paljonko saisin kahdella jalalla, ehkä jotain 500-600 kiloa, Pöyhönen pohtii.

Kovat tulokset ja isot lihakset eivät ole syntyneet ilman työtä. Etenkin punttisalilla maamme pikajuoksun keulakuva käyttää paljon aikaansa.

- Viikossa on parhaimmillaan viisi punttiharjoitusta, ja löysilläkin jaksoilla ainakin kolme voimaharjoituskertaa. Puolet on yläkropan treenausta ja puolet jalkoja. Vatsaa teen melkein joka punttitreenissä.

Pöyhönen painottaa keskivartalon merkitystä pikajuoksussa ja kehottaa tarkkailemaan, miten esimerkiksi Meksikon varttimailerin Ana Guevaran vatsalihakset toimivat naisen rullatessa loppusuoraa.

- Jaloille pyrin tekemään samoja lihaksia kuormittavia liikkeitä samassa harjoituksessa. Kahta samanlaista punttiharjoitusta ei tehdä peräkkäin, Pöyhönen selvittää.

- Ylävartalon punttiharjoittelu on jaettu kahteen osaan. Toisessa teen penkkiä, rintaa ja ojentajia ja toisessa selkää ja hauista. Ei ehkä ihan perinteistä sprintterin voimaharjoitusta, Pöyhönen nauraa.

- Jos saan hyvin irti, niin teen isommilla painoilla. Silloin saan yleensä lihakset kipeiksi, ja harjoittelussa seuraa palauttavampi jakso. Samaan tapaan kuin muussakin harjoittelussa. Välillä tehdään siis palauttaviakin punttiharjoituksia.

Lenkkeily ei sinällään kuulu Markus Pöyhösen harjoitusohjelmaan, mutta aika ajoin hän vetää lenkkarit jalkaan ja suuntaan Vuosaaren rantamaisemiin. Ei kuitenkaan kovaa harjoittelua varten, vaan pikemminkin huoltaakseen päätään ja lihaksistoaan.

- Pitkäkestoista juoksua sprintterin ei kannata tehdä kovilla vauhdeilla, mutta pientä hölköttelyä on hyvä tehdä, ei se syö nopeutta. Kotoa on aika lyhyt matka rannalle, siellä tulee lönköteltyä varsinkin näin keväällä, kun luonto on kauneimmillaan, Pöyhönen kertoo.

Suomalaisen yleisurheilun pr-mies

Markus Pöyhösen uran ehkä suurin meriitti on Münchenin EM-kilpailuiden viides sija. Voittoon juoksi tuolloin Iso-Britannian Dwain Chambers, jonka uran myöhemmät vaiheet ovat kaikkien tiedossa. THG-käry pisti miehen kilpailukieltoon, eikä Chambers ole ainut pikajuoksija, joka on doping-epäilyjen kohteena.

- Onhan tässä ollut jo pitkään tieto tai arvaus, että ei siellä huipulla samoilla jutuilla pelata. Kun kerran tietous on ollut, niin miten maailman huipulla ei noita aineita osattaisi käyttää, Pöyhönen toteaa.

- Ikävää, että se on juuri pikajuoksu, joka saa tuollaista julkisuutta, Markus harmittelee.

Jälleen yksi haluttu nimmari työn alla.

Mies itse on parasta mahdollista julkisuutta ainakin suomalaiselle yleisurheilulle ja pikajuoksulle. Helluntaina Nakkilassa järjestetyissä kansallisissa kilpailuissa urheilusuoritukset jäivät toissijaiseksi asiaksi. Kaikkien kiinnostus keskittyi keskikentällä pyörineeseen Pöyhöseen, jonka luokse jonotti tuntikausia pitkä jono nimikirjoituksen metsästäjiä. Aina välillä Pöyhönen joutui singahtamaan palkintojen jakajaksi tai joku toimittaja tuli utelemaan kuulumisia, mutta koleasta ja välillä sateisesta säästä huolimatta kohteliaalla ja iloisella Markuksella riitti aikaa kaikille. Aurinko ei jaksanut koko aikaa paistaa, mutta Pöyhösen aurinkoinen ilme riitti lämmittämään.

Kimmo Mäkeläinen, 31.05.-04